

Murhamysteeri-illallinen
MURHA KOVAN TEEN KARTANOSSA
ESITYS POISTUNUT OHJELMISTOSTA
Murhamysteeri-illallinen on ohjelmallinen illanvietto, jossa yhdistyvät hyvä ruoka ja jännittävä teatteriesitys. Illan aikana näyttelijät esittävät yleisölle kiperän murhapähkinän epäiltyineen ja alibeineen. Ennen kuin syyllinen ja motiivit paljastuvat, pääsee yleisökin arvailemaan oikeaa ratkaisua ja ratkaisemaan rikosta.
Murhamysteeri esitetään yleisölle, illallisen aikana. Kaikki epäillyt esitellään yleisölle sekä murhaillan tapahtumia käydään läpi. Näytelmän kulkua seurataan ja yleisö pääsee tekemään omia havaintojaan. Yleisö ei kuitenkaan osallistu näytelmän kulkuun. Lopulta kirjoitetaan oma pääepäilty sekä perustelut valinnalle, jonka jälkeen murhaaja selviää.
Illan aikana sukelletaan 20-luvun Suomen ja kieltolain aikaan. Iltaa emännöi kuuluisa salakuljettaja Sofia. Hän on kutsunut miehensä kanssa kartanolle vierailta illalliselle. Juuri kun illallinen on valmis, kartanosta sammuvat valot ja kuuluu terävä kirkaisu...
Tämä esitys toteutetaan 15-40 hengen ryhmille, työyhteisöille tai kaveriporukoille.Mukana siis vain oma ryhmänne!
- Esityksen arvioitu kesto n. 2 - 2,5 tuntia. Ryhmä voi valita haluamansa esityksen alkuajan ilmoitetusta liukumasta.
- Esitys vain ryhmille (15-40 hlö)
- Kolmen ruokalajin illallinen kuuluu hintaan
- NYT myös illallinen yksittäisten lippujen ostajille
Tekijät
Näyttämöllä nähdään huikea joukko Viialan teatterin näyttelijötä.
Murhamysteeri
Ratkaise murha ja nauti maistuva illallinen. Illan aikana Viialan teatterin näyttelijät esittävät murhamysteerin ja katsojat yrittävät ratkaista murhaajan. Katsojat eivät osallistu esitykseen.
Murhamysteeri esitetään vain ryhmille (15-40 hlö), joten tila on kokonaan ryhmänne käytössä. Tämä takaa terveysturvallisen elämyksen.
Kun varaatte mysteerin ryhmällenne, voitte vaikuttaa hieman illan alkamisaikaa. Mikäli haluatte jäädä julimaan teatteri-tilaan mysteerin jälkeen, sekin on mahdollista pienellä lisäkorvauksella.
Murhamysteerit ovat tällä hetkellä erittäin suosittuja ja nyt ne rantautuvat myös Viialaan!
Katso alla olevasta linkistä illallisvaihtoehdot!
Hyvä tietää
-
Liput (vain ryhmille)
Murhamysteeri ja illallinen 40,00 euroa/ hlö
Hinta sisältää:
- murhamysteeriesitys
- 3 ruokalajin illallinen (koko ryhmälle sama))Ruokajuomat:
Ryhmä voi halutessaan tuoda mukanaan omat ruokajuomat. Tämä ei koske avoimia yleisöesityksiä. Illalliseen kuuluu jäävesi.Allergiat:
Illallinen valmistetaan laktoosittomana. Muista ruoka-aineallergioista tulee ilmoittaa varausvaiheessa.
Katsojapalautteet esityksestä
Otamme mielellämme vastaan palautetta esityksestämme. Palautetta voit antaa tässä linkissä.